Tämä päivä on alusta asti ollut aivan mahdoton. Täyttä sekasortoa. Nukuin päivän miltei ohi, ja kun heräsin, lähdin suoraan töihin. Tänään heräsin kyllä totaalisesti väärällä jalalla. Eilen myös, ja toissapäivänä.. Olen ollut kummallisen vihamielinen viimepäivinä. Eilen kävin, tai siis yritin käydä ostamassa tupakkaa. Tallustelen Siwaan ja pyydän kassaneidiltä (tällä "neitillä" oli kyllä parasta ennen päiväys mennyt ajat sitten umpeen, oli sen verran kuivakka täti-ihminen..) polttamaani tupakkamerkkiä kaksi askia. Neiti antaa ne eteeni, pyytää hinnan ja sitten se tulee sieltä. "Siulla on varmaan nuo henkkarit matkassa?" No, voitte arvata oliko minulla papereita juuri silloin matkassa? Se häpeän määrä kun jouduin myöntämään tappioni ja kävelemään kaupasta ulos tyhjin taskuin. Olin niin ärsyyntynyt, vihainen, vittuuntunut ja vielä kerran ärsyyntynyt, että ajoin kotiin, hain paperit ja ajoin takaisin kyseiseen pikkukauppaan, jonne kotoani on noin 5 kilometriä. Menin kauppaan, iskin henkilöllisyystodistukseni tiskiin ja sanoin "jospa nyt kokeiltaisiin uudestaan?" Olin vieläkin tuohduksissani, ja kun puotipuksu käy selittelemään että "kyllähän sinä ymmärrät että minun velvollisuuksiini kuuluu tarkistaa asiakkaiden ikä blaablaa" niin täräytin hänelle päin naamaa että "tietääkseni tulin tänne ostamaan tupakkaa, en kuuntelemaan lässytystä", tilanteen vielä ikävämmäksi puksulle teki minun ivaileva hymyni ja jonnelauma, joka takanani oli tullut ostamaan ES:ää. Illalla vähän kyllä kadutti, mutta säälihän on sairautta, vai? Olen yrittänyt miettiä syitä moiseen, siis vihamielisyyteeni ja ajatellut, ehkä se voisi olla jokin näistä?

  TYÖ.  Jotenkin työt on maistunut niin mädäntyneelle mansikalle tässä lähiaikoina. Työkaverit ovat suurimmaltaosin mukavia, työilmapiiri on mukava ja työ on itsenäistä, ei siis pitäisi olla mitään mistä valittaa? Ainiin, no ne ihanaiset asiakkaat joita työssäni kohtaan. He eivät aina jaksa olla niin ihania. Töissä (työskentelen siis vanhusten parissa) eräs rouvashenkilö tokaisi minulle tänään, että "katso nyt tuotakin taitoluistelijaa, on niin kaunis ja LAIHA, miltei kuin perhonen. Niin erilainen kuin me". Siis ME? Missä vaiheessa asiakkaat ovat käyneet arvostelemaan hoitajiansa? Saisivat olla onnellisia että edes joku pitää heistä huolta, tätä lausetta en enempää kehtaa jatkaa, ettette nyt saisi kuvaa että olen joku seuraava insuliinimurhaaja :D Niin, ja eräs pappa työpaikallani päivitteli, että kuinkahan jaksan olla töissä kun olen jo näin viimeisilläni raskaana.. Yritä siinä sitten vain hymyillä ja lapata sitä aamupuuroa sinne suuhun, josta moisia kohteliaisuuksia satelee :)

  PAINO. Edellisessä tekstissä jo kävikin ilmi jo hieman pohjustusta tälle asialle. En minä mikään 50-kiloinen haluaisi ollakkaan (lue: en ikinä pystyisi moiseen painonpudotukseen joka olisi noin 50%), mutta olisi kiva mahtua edes viime talven talvitakkiin.. Siinäpä voisikin olla yksi tavoitteeni; käyttää tuota ihanaa ja kallista villakangastakkia vielä ennenkuin talvi loppuu. No, hyvältä näyttää, eihän talvi ole vielä edes kunnolla hurahtanut käyntiin..

  T. Kuvitteelliset nimethän ovat aina parhaita, eikö vain? No, tämä henkilö nyt kuitenkin sattuu olemaan hieman liiankin aito. Ihastus, jotenkin ällöttävä ja imelä sana tämän ikäisen ihmisen suuhun? No, sitä se nyt kuitenkin on, ihastumista. Tästä voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkät tarinat, mutta pohjustan tätä vain hieman. Tutustuin T:hen netissä, olisikohan noin puolivuotta sitten.Kuvittele tilanne, jossa satunnaisessa kuvagalleriassa syötävän söpö ja hyvännäköinen poika (okei, ehkä mies olisi paremmin kuvaava sana, onhan hän minua hieman vanhempi..) tulee juttelemaan sinulle. Kehuu sinua ja on sinulle muutenkin mukava. Juttelette päivittäin niin koneella kuin puhelimessakin. Muutama kuukausi vierähtää, ja poika ehdottaa tapaamista. Sinä suostut. Ajat muutaman sata kilometriä hänen luokseen, vietät mukavan viikonlopun ja palaat kotiin. Silloin tämä vallan hurmaava tapahtumaketju, ihastuminen, vierähää liikkeelle. Sama meno jatkuu, lempeä tihkuvia tekstiviestejä, intiimiä keskusteluja tietokoneella, ja tunteiden tunnustusta. Taas muutama kuukausi vierähtää, ja huomaat olevasi taas samaisen pojan luona kyläilemässä. Pitkä viikonloppu, jonka takia hait turhanpäiväisen lääkärintosituksenkin töihin.. No lopeta kuvittelu tähän. Tämä ei ole enää yhtään hauskaa. T on ollut todella omituinen nyt sanoisinko puolisen viikkoa? Ei vastaa tekstiviesteihin, puhelut ovat lyhyitä ja yleensä niissä tulee riitaa. T on aikamoinen naistenmies, sen minä tiedän, mutta hän vannotaa minulle että olen se "ihanin". Kun nämä asiat kirjoittaa tähä näytölle, kuullostan aivan säälittävältä pikkutytöltä, jota on helppo pissiä silmään. Mutta eihän minulla sinänsä ole mitään sanomista asioihin, emmehän me seurustele, olemme vain "pitkäaikainen säätö". Tänään etenkin hän on ollut niin vallan omituinen. En jaksa puida asiaa enempää, menetän vain yöuneni hänen takiaan. Mutta voitte olla varmoja, että palaan häneen vielä..

Taidan alkaa lopetella tätä mahtipontista ensimmäistä blogikirjoitustani, ja lähteä kysymään nukkumatin neuvoja kiperiin kysymyksiini. Toivotan teille kaikille siis hyvää yötä, kirjoittelen kuulumisiani taas, kun "kiireiltäni" kerkiän ! :))